Ripeää kärryttelyä
Viikonloppuna sain aikaiseksi leikata tamman letin lyhkäiseksi. Tosin kerralla en vielä saanut tukkaa täysin lyhyennettyä, mutta pikku hiljaa vielä siistin sitä lisää. Tänään olimme kuitenkin valmistautuneet valjakkovalmennukseen! Inka ei ole vielä montaa kertaa mennyt kärryt perässä ja olemmekin vasta totutelleet valjaisiin ja kärryihin. Niinpä lähdimme aamulla aikaisin ajelemaan kohti treeni paikkaa. Saavuimme valmennuspaikalle reilusti ennen valmennuksen alkamista, joten kerkesin harjailla ja rapsutella tammaa oikein olan takaa. Inka kuopi maata turhautuessaan hitaaseen harjailuun, ja lopulta päätinkin jo aloittaa valjastamisen. Valjastus sujuu huomattavasti paremmin kuin varusteiden normaali laittaminen, ehkä tamma pitää enemmän kärryttelystä. Tammalle piti asentaa numerolappu, sillä valmennettavia oli yhteensä 48 koko päivän aikana, joten tamma saikin numerokseen (3)48, sillä olimme ilmeisesti ilmoittautuneet viimeisenä kolmanteen ryhmään joka aloittaa päivän viimeisen valmennuksen. Viimeinen valmennus onkin suunnattu nuorille hevosille ja Inka saattaakin olla porukan nuorin. Koska oli vielä monta tuntia aikaa meidän ryhmämme valmennukseen, päätimme lähteä Inkan kanssa hieman käpyttelemään läheiselle maastolenkille. Tamma lähti hienosti liikkeelle, mutta pian alkoi ilmaantua katumisen merkkejä Inkan tajutessaan joutuvansa kävelemään "yksin" uuteen maastoon (jossa tietysti on kaiken maailman monsterit ja pikku poneja välipalaksi popsivat pensaikot). |
Ravia tamma ei meinannut nostaa maastopolulla ollenkaan, ja jouduinkin kerran heilauttamaan ohjasajo piiskaa ilmassa. Yleensä tamma hermostuu pelkän raipan näkemisestä suunnattomasti, ja tämä kerta ei ollut poikkeus. Tamma nosti laukan ja jarrut tuntuivat katoavan kuin tuhka tuuleen. Siinäpä sitä sitten mentiin kolme kierrosta hiittipolkua laukassa ympäri ämpäri niin kauan, etten enää edes muistanut mistä ilmansuunnasta olimme polulle lähteneet.
No niinhän siinä kävi, että olimme hukassa. Onneksi nykyään ei joudu hukkaan kovinkaan helposti, sillä jos puhelimessa on akkua ja Google Maps, ei ikinä joudu hukkaan! Tällä kertaa olimme kuitenkin riskirajalla. Otin nimittäin puhelimen taskustani ja akkua oli jäljellä enää 7%. Tiesin kyllä puhelimen huonosta akun kestosta, mutta että aamusta noin kello 12 oli kulunut yli 90% akkua. Vai olinkohan edes muistanut illalla laittaa sen laturiin...
Joka tapauksessa, akkua oli todella vähän ja Google Maps kuluttaa akkua hyvin paljon. Niinpä täytyi toimia ripeästi. Onneksi olen näppärä käsistäni ja tamma kärryjen edessäkin suostui ensimmäisen kerran kolmeenkymmeneen minuuttiin pysähtymään, sain navigoinnin päälle ja huomasinkin tamman turvan osoittavan oikeaan suuntaan. Matkaan siis!
Saavuimme tallin pihaan noin puoli tuntia myöhemmin ja toinen, eli ryhmä ennen meidän ryhmäämme oli juuri loppuverryttelemässä. Menimme siis jonon jatkoksi portin eteen seisomaan. Tamma oli jo hieman väsynyt metsässä juoksemisesta, joten suurimmat energiat olivat jo poissa. Toivoin että Inka jaksaisi vielä hilputella jonkin aikaa, jotta emme olisi turhaan tulleet treenailemaan.
No niinhän siinä kävi, että olimme hukassa. Onneksi nykyään ei joudu hukkaan kovinkaan helposti, sillä jos puhelimessa on akkua ja Google Maps, ei ikinä joudu hukkaan! Tällä kertaa olimme kuitenkin riskirajalla. Otin nimittäin puhelimen taskustani ja akkua oli jäljellä enää 7%. Tiesin kyllä puhelimen huonosta akun kestosta, mutta että aamusta noin kello 12 oli kulunut yli 90% akkua. Vai olinkohan edes muistanut illalla laittaa sen laturiin...
Joka tapauksessa, akkua oli todella vähän ja Google Maps kuluttaa akkua hyvin paljon. Niinpä täytyi toimia ripeästi. Onneksi olen näppärä käsistäni ja tamma kärryjen edessäkin suostui ensimmäisen kerran kolmeenkymmeneen minuuttiin pysähtymään, sain navigoinnin päälle ja huomasinkin tamman turvan osoittavan oikeaan suuntaan. Matkaan siis!
Saavuimme tallin pihaan noin puoli tuntia myöhemmin ja toinen, eli ryhmä ennen meidän ryhmäämme oli juuri loppuverryttelemässä. Menimme siis jonon jatkoksi portin eteen seisomaan. Tamma oli jo hieman väsynyt metsässä juoksemisesta, joten suurimmat energiat olivat jo poissa. Toivoin että Inka jaksaisi vielä hilputella jonkin aikaa, jotta emme olisi turhaan tulleet treenailemaan.
Pääsimme vihdoin kentälle edellisen ryhmän väistyessä tieltämme. Kentällä oli punaisia kartioita joita oli ilmeisesti tarkoituksena kiertää vauhdikkaasti ja ei niin vauhdikkaasti. Aloittelimme saman tien lämmittelemällä ravissa ja vähitellen jopa lyhkäisiä pätkiä laukassa. Päätyihin piti tehdä ympyrät kartioiden ympäri niin, että melkein hipaisee kartiota. Laukassa Inkan ja minun ympyrä venähti kuitenkin yrityksistä huolimatta vielä melko leveäksi. Harjoitus tekee mestarin, ja olen varma että tulevaisuudessa neiti pystyy kyllä tekemään voltin vaikka kolikon päällä jos haluaa! |
Kun lämmittelyt oli tehty, 12 innokasta tulevaisuuden valjakkohevosta kuumahteli paikalla tampaten, ja sitten oli Inka. Neiti tuleva valjakkohevonen painoi päätään ohjien varassa lepuutellen. Olen huomannut, että tamma tuppaa tekemään niin tylsistyessään tai lopulta väsähtäessään.
Valmentaja oli mukava ja ymmärtäväinen. Hän otti hienosti huomioon tamman nuoren iän. Näinpä jatkui valmennus mukavissa merkeissä ja olen erittäin ylpeä Inkasta! Tamma vaihtoi kaksi kertaa laukan tehtävällä, jossa oli tarkoitus mennä nopeita käännöksiä ja vaihtaa suuntaa eri askellajeissa ja niin edelleen. Tamma meni todella hyvin vaikka hikihän siinä oli niin minulla kuin neidilläkin.
Loppuverryttelyssä annoin tamman mennä lähes niin pitkillä ohjilla, että tamma roikotti päätään maassa. Loppuun kävelimme vielä reilun vartin ja kanssa treenailijat saivat kuulla niin sanotun perinteisen nuorimman puheen. Neiti päätti päästää ilmoille kunnon kiljunta hirnunnat. Ilmeisesti alkoi olla jo kova kiire kotiin.
Traileriin sainkin kotiin viemisiksi taluttaa väsyneen tamman, joka heti kotitallille päästyämme kupsahti omalle "olkipedilleen". Iltaheinätkin tamma nautti lähinnä karsinan pohjalla makoillen. Onneksi kerkesin jalkoja sentään hieman kylmätä. Valmentajalta saimme positiivista kommenttia tekstiviestin välityksellä ja meidät kutsuttiinkin ensiviikolla järjestettävälle kurssille, sen taidamme kuitenkin jättää tällä kertaa suosiolla välistä ja pitää pienen hengähdystauon, sen Inkakin on kyllä ansainnut.
Valmentaja oli mukava ja ymmärtäväinen. Hän otti hienosti huomioon tamman nuoren iän. Näinpä jatkui valmennus mukavissa merkeissä ja olen erittäin ylpeä Inkasta! Tamma vaihtoi kaksi kertaa laukan tehtävällä, jossa oli tarkoitus mennä nopeita käännöksiä ja vaihtaa suuntaa eri askellajeissa ja niin edelleen. Tamma meni todella hyvin vaikka hikihän siinä oli niin minulla kuin neidilläkin.
Loppuverryttelyssä annoin tamman mennä lähes niin pitkillä ohjilla, että tamma roikotti päätään maassa. Loppuun kävelimme vielä reilun vartin ja kanssa treenailijat saivat kuulla niin sanotun perinteisen nuorimman puheen. Neiti päätti päästää ilmoille kunnon kiljunta hirnunnat. Ilmeisesti alkoi olla jo kova kiire kotiin.
Traileriin sainkin kotiin viemisiksi taluttaa väsyneen tamman, joka heti kotitallille päästyämme kupsahti omalle "olkipedilleen". Iltaheinätkin tamma nautti lähinnä karsinan pohjalla makoillen. Onneksi kerkesin jalkoja sentään hieman kylmätä. Valmentajalta saimme positiivista kommenttia tekstiviestin välityksellä ja meidät kutsuttiinkin ensiviikolla järjestettävälle kurssille, sen taidamme kuitenkin jättää tällä kertaa suosiolla välistä ja pitää pienen hengähdystauon, sen Inkakin on kyllä ansainnut.
Kuvat © Pauliina Kontinen