Metsäretki meni mönkään
Toden totta.. Kaunis sää, aurinko paistoi ja puut heiluivat hiljaa tuulessa. Ajattelin, että olisi kaunis päivä lähteä maastoilemaan tamman kanssa. Tallille tullessani Inka kiiruhti heti luokseni herkkujen toivossa, eikä todellakaan pettynyt saadessaan juuri pestyn vihreän omenan. En kuitenkaan voinut heti lähteä hakemaan tammaa sisälle harjattavaksi, vaan minun oli ensin puhdistettava Inkan karsina ja sitten vielä tamman naapuritarhassa laiduntavan toverin, Pakarin, karsina.
Kiikutin kärryjä kohti karsinaa ja viudoin likaisia puruja samantien pois. Lantapallerot oma ihana pulleroiseni oli tallannut liiskaksi niin, että kaikki valahti kerralla talikosta läpi. Huokaisin syvää ja lähdin hakemaan lapion. Lapiollahan sainkin kaiken talikosta läpi menevän roskan paljon paremmin kauhottua. Tuskailin vielä vesiautomaatteja puhdistaessani, kun heinät olivat kiertyneet alaspäin painettavan läpän ympärille. Sain kuitenkin hommat hoidettua, en tosin missään ennätysajassa.
Vihdoin pääsin hakemaan oman tammaseni sisätiloihin puhdistettavaksi. Toisaalta olisin voinut harjata tamman pihalla, sillä sää oli niin hyvä, mutta tyhmänä tajusin vasta tamman sisään astuttua (ja viisi kiloa kavioista tulevaa roskaa käytävälle pudottua) että pihalla olisi voinut ihan yhtä hyvin tuon harjauksen hoitaa. Tamma käveli jälleen portille vastaan ja laitoin tammalle jo hieman pieneksi käyvän riimun, jonka olin saanut tamman kasvattajalta Inkaa kotiin hakiessani.
Siinä kaunista ratsuani harjaillessa tajusin antaneeni harjan kasvaa täysin ylimittoihin, ja minun olisi leikattava se ennen 20.6. olevaa kouluvarsojen laatuarvostelua. Toisaalta tuuhea ja hieman pidempi harja oli ehdottomasti suloinen ja mukavan pörröinen. Saa nähdä miten hyvin harja pysyy pystyssä, kun sen nyt sitten vasta leikkaa.. Tamma oli saanut myös uudet kesätossut mukavan kengittäjäukon toimesta, ja nyt olikin tarkoitus päästä niitä testailemaan.
Kiikutin kärryjä kohti karsinaa ja viudoin likaisia puruja samantien pois. Lantapallerot oma ihana pulleroiseni oli tallannut liiskaksi niin, että kaikki valahti kerralla talikosta läpi. Huokaisin syvää ja lähdin hakemaan lapion. Lapiollahan sainkin kaiken talikosta läpi menevän roskan paljon paremmin kauhottua. Tuskailin vielä vesiautomaatteja puhdistaessani, kun heinät olivat kiertyneet alaspäin painettavan läpän ympärille. Sain kuitenkin hommat hoidettua, en tosin missään ennätysajassa.
Vihdoin pääsin hakemaan oman tammaseni sisätiloihin puhdistettavaksi. Toisaalta olisin voinut harjata tamman pihalla, sillä sää oli niin hyvä, mutta tyhmänä tajusin vasta tamman sisään astuttua (ja viisi kiloa kavioista tulevaa roskaa käytävälle pudottua) että pihalla olisi voinut ihan yhtä hyvin tuon harjauksen hoitaa. Tamma käveli jälleen portille vastaan ja laitoin tammalle jo hieman pieneksi käyvän riimun, jonka olin saanut tamman kasvattajalta Inkaa kotiin hakiessani.
Siinä kaunista ratsuani harjaillessa tajusin antaneeni harjan kasvaa täysin ylimittoihin, ja minun olisi leikattava se ennen 20.6. olevaa kouluvarsojen laatuarvostelua. Toisaalta tuuhea ja hieman pidempi harja oli ehdottomasti suloinen ja mukavan pörröinen. Saa nähdä miten hyvin harja pysyy pystyssä, kun sen nyt sitten vasta leikkaa.. Tamma oli saanut myös uudet kesätossut mukavan kengittäjäukon toimesta, ja nyt olikin tarkoitus päästä niitä testailemaan.
Varustin tamman perinteiseen tapaan, mutta tällä kertaa jouduin laittamaan tietysti suojat kun maastoon olitarkoitus mennä. Varustaminen sujui hyvin vaikka pari kertaa tamma laski päätään, pullisteli mahansa jumppapallon kokoiseksi ja haukotteli ja piti suutaan auki koko ajan, paitsi sitten kun vilautin tammalle kuolaimia. Varustin itseni kypärällä, otin toppaliivini (kyllä vieläkin pidän toppaliiviä ja kohta on jo kesä..) taskuun puhelimeni jonka olin jättänyt karsinan putsauksen ajaksi satulahuoneen puolelle. Matka kohti maastoja saattoi nyt alkaa! |
Huomasin kyllä jo tallin pihaan tamman taluttaessani, että kentällä oli muutama lätäkkö ja maastopolkujen varrellakin muutama, mutta ajattelin että no ei siellä poluilla niin märkää ole jotteiko sinne voisi mennä. Nousin selkään ja pohdin menisinkö tallin päädystä olevasta portista vai kentän laidalta olevasta poritsta maastopolulle, ja päätin mennä kentän laidalta, sillä silloin minun ei tarvitsisi laskeutua enää selästä. Tein huonon valinnan..
Yritin avata porttia Inkan selästä käsin ja sainkin portin auki, mutta heti portin avattuani eteen aukeni noin 1x2m kokoinen lätäkkö. Jos tuntee tätä tammaa yhtään, tietää, ettei tamma astu lätäköihin tai mutaan vaikka pakottaisi. No yritin kuitenkin ja tamma hyppäsi komealla kaarella lätäkön yli, tosin minä en ollut hyppyyn valmistautunut ja läsähdin satulaan kovalla vauhdilla takaisin. Tästäkö tamma vasta kimmastui ja lähti pukkilaukkaa maastoon vievältä polulta kohti metsää ja ruohopohjaista aluetta. Tämä ruohikko oli kasvanut upottavan mudan päälle, jota oli työnnetty sivuun kun kenttää rakennettiin.
Niinpä me upposimme askel askeleelta enemmän mutaan, Inka hermostui, pukitteli ja äänettömästi kirosi minua selästään alas ja niinpä minä hyppäsin pukittelevan rodeoratsuni selästä ja yritin taluttaa tammaa takaisin kohti kenttää. Lätäkkö yllätti minut yhtä paljon kuin tamman vierelläni ja tamma nykäisi minut tuhannen äkäisen härän voimalla lätäkön ohitse kohti kenttää. Päästin ohjista irti, sillä tamma ei pääsisi pihapiiristä mihinkään aitojen takia, ja jäin sulkemaan maastoon vievän portin.
Inka pukitteli ja hyppi ilmaan äkäisenä korvat luimussa. Tälläista puolta tammasta harvoin saa irti, ajattelin.. Katsoin tamman jaloissa olevia suojia, jotka puoliksi roikkuivat ja puoliksi heiluivat irtonaisena tamman jaloissa, ei pelkästään se, että ne olivat huonosti enää kiinni, mutta se, että suojan ja jalan välistä tirskui mutaa ja märkää hiekkavelliä. Hymähdin kohottaen olkapäitäni, ja lähdin saalistamaan tammani kiinni. Sain kuin sainkin Inkan kiinni ja irrottelin suojat tamman jaloista. Talutin tamman tallin ovelle ja sidoin sen vetosolmulla riimunnarulla ovenkahvaan. Nakkasin suojat ämpäriin ja täytin sen lämpimällä vedellä.
Hohhoijjaa, ajattelin ja käänsin tamman kohti kentän keskikohtaa. Kiristin vyötä joka oli jäänyt hieman löysälle, tunsin sen hyvin pukkihyppelyn aikana, ja nousin lopulta tamman selkään. Alkukäyntejä ei pahemmin enää tarvittu, mutta kävelin silti viitisen minuuttia ympäri kenttää. Aloitin sitten työskentelyn ravissa ja päätin extempore mennä vastalaukka tehtävää. Ensin tietty taivutteluja ravissa ympyröillä, kaarilla ja suunnan vaihdoilla. Lisäsin ja kokosin tammaa. Inkan kanssa emme paljoa ole vastalaukkoja harjoitelleet, ja ne voivat tosiaan tuottaa hieman vielä ongelmia.
Aloitin helpolla, menin vastalaukassa aluksi melko jyrkällä loivalla kiemurauralla ja loivensin kiemurauraa pikkuhiljaa ja lopulta menin suoralla uralla vastalaukassa. Aluksi tamma oli ihmeissään, kun normaalisti on aina kielletty nostamasta "väärää" laukkaa, ja nyt sitä sitten piti mennä kokoajan. Tamma kuitenkin hyvin nosti oikean laukankin kun päätyihin ratsastin aina oikeassa laukassa suurehkot ympyrät.
Yritin avata porttia Inkan selästä käsin ja sainkin portin auki, mutta heti portin avattuani eteen aukeni noin 1x2m kokoinen lätäkkö. Jos tuntee tätä tammaa yhtään, tietää, ettei tamma astu lätäköihin tai mutaan vaikka pakottaisi. No yritin kuitenkin ja tamma hyppäsi komealla kaarella lätäkön yli, tosin minä en ollut hyppyyn valmistautunut ja läsähdin satulaan kovalla vauhdilla takaisin. Tästäkö tamma vasta kimmastui ja lähti pukkilaukkaa maastoon vievältä polulta kohti metsää ja ruohopohjaista aluetta. Tämä ruohikko oli kasvanut upottavan mudan päälle, jota oli työnnetty sivuun kun kenttää rakennettiin.
Niinpä me upposimme askel askeleelta enemmän mutaan, Inka hermostui, pukitteli ja äänettömästi kirosi minua selästään alas ja niinpä minä hyppäsin pukittelevan rodeoratsuni selästä ja yritin taluttaa tammaa takaisin kohti kenttää. Lätäkkö yllätti minut yhtä paljon kuin tamman vierelläni ja tamma nykäisi minut tuhannen äkäisen härän voimalla lätäkön ohitse kohti kenttää. Päästin ohjista irti, sillä tamma ei pääsisi pihapiiristä mihinkään aitojen takia, ja jäin sulkemaan maastoon vievän portin.
Inka pukitteli ja hyppi ilmaan äkäisenä korvat luimussa. Tälläista puolta tammasta harvoin saa irti, ajattelin.. Katsoin tamman jaloissa olevia suojia, jotka puoliksi roikkuivat ja puoliksi heiluivat irtonaisena tamman jaloissa, ei pelkästään se, että ne olivat huonosti enää kiinni, mutta se, että suojan ja jalan välistä tirskui mutaa ja märkää hiekkavelliä. Hymähdin kohottaen olkapäitäni, ja lähdin saalistamaan tammani kiinni. Sain kuin sainkin Inkan kiinni ja irrottelin suojat tamman jaloista. Talutin tamman tallin ovelle ja sidoin sen vetosolmulla riimunnarulla ovenkahvaan. Nakkasin suojat ämpäriin ja täytin sen lämpimällä vedellä.
Hohhoijjaa, ajattelin ja käänsin tamman kohti kentän keskikohtaa. Kiristin vyötä joka oli jäänyt hieman löysälle, tunsin sen hyvin pukkihyppelyn aikana, ja nousin lopulta tamman selkään. Alkukäyntejä ei pahemmin enää tarvittu, mutta kävelin silti viitisen minuuttia ympäri kenttää. Aloitin sitten työskentelyn ravissa ja päätin extempore mennä vastalaukka tehtävää. Ensin tietty taivutteluja ravissa ympyröillä, kaarilla ja suunnan vaihdoilla. Lisäsin ja kokosin tammaa. Inkan kanssa emme paljoa ole vastalaukkoja harjoitelleet, ja ne voivat tosiaan tuottaa hieman vielä ongelmia.
Aloitin helpolla, menin vastalaukassa aluksi melko jyrkällä loivalla kiemurauralla ja loivensin kiemurauraa pikkuhiljaa ja lopulta menin suoralla uralla vastalaukassa. Aluksi tamma oli ihmeissään, kun normaalisti on aina kielletty nostamasta "väärää" laukkaa, ja nyt sitä sitten piti mennä kokoajan. Tamma kuitenkin hyvin nosti oikean laukankin kun päätyihin ratsastin aina oikeassa laukassa suurehkot ympyrät.
Menin tehtävän vielä toiseenkin suuntaan ja lopuksi otin pitkät loppuravit ravaillen ympyröitä ja suunnanvaihdoksia. Olen huomannut että jos tamma on pahalla tuulella tai sitä ei kiinnosta mennä jotain kouluhommia, tamma vetää päänsä alas ja alkaa painamaan ohjalle, vaikka normaalisti tamma onkin todella kevyellä tuntumalla kokoajan. Loppukäyntien jälkeen pomppasin alas selästä ja lähdimme talliin. Kaviot olivat täynnä mutaa ja kiviä "maastoretkemme" jälkeen. Onneksi muta oli jo hieman kuivunut ja irtosi litteinä paakkuina. Tosin jalat minun täytyi pestä, sillä takajalkojen vuohiskarvoissa roikkui kunnon mutapaakkuja jotka eivät irronneet edes harjalla. Tamma meni kaikesta huolimatta kouluhommia erittäin hyvin tämän meidän "maastoilu" episodin jälkeen, joten Inka sai päiväruokansa palkkioksi, ja tarhaan hieman extra heiniäkin. Ehkä ensiviikolla uskallamme kokeilla uudestaan maastoilua, kunhan maa vain ei olisi märkää ja reitin varrella ei olisi lätäköitä.. |
Kuvat © Punatulkku